Sykki syntyi pienestä ajatuksesta: mitä jos lapsen tunne saisi ystävän, joka ei pelästy, ei kiirehdi, eikä katoa? Ajatuksen taustalla oli hetki, jolloin lapsi ei löytänyt sanoja omalle pelolleen. Hän ei tarvinnut neuvoja — hän tarvitsi jonkun, joka olisi siinä.

Siitä syntyi Sykki.

Aluksi Sykki oli vain pieni valon muoto, joka ilmestyi tarinaan. Se ei puhunut, mutta sen läsnäolo rauhoitti. Kun lapsi kertoi tunteestaan, Sykki kuunteli. Kun lapsi ei jaksanut puhua, Sykki pysyi hiljaa vieressä.

Sykki kasvoi tarinoiden mukana. Se ilmestyi myrsky-yönä, kun tuuli ulvoi ja pelko tuntui liian suurelta. Se ilmestyi koulupäivän hankalassa hetkessä, kun yksinäisyys puristi rintaa. Aina samalla tavalla: lempeästi, kiireettä, valon ja värin kautta.

Tarinamme ei ole valmis — se jatkuu jokaisessa lapsessa, joka tarvitsee pienen ystävän tunteelleen. Sykki ei ole ratkaisu, vaan muistutus siitä, että tunteet ovat tärkeitä ja että niiden kanssa voi olla turvassa.