Tässä kulkevat ajatukset, jotka pysähtyivät hetkeksi ennenkuin jatkoivat matkaa. Ne eivät lupaa vastauksia vain hetken hiljaisuutta.

Pohdintoja/HULLUSTISANOTTUA

07.07  Kannattaa rasvata jalat iltaisin että on aamulla muutakin pehmeää kuin  pää

07.07Kaksi erilaista ihmistä mahtuu saman peiton alle.

08.07  Miksi kannettavassa tietokoneessa on hiiri. Jos olisi norsu olisiko se enää kannettava?

08.07 Jos sisäinen äänesi sanoo monta kertaa tai vaikka kerran älä tee sitä tai tee tuo tai älä juo sitä kannattaa uskoa

muoria oikeassa hän on kuitenkin

09.07 Ajattelijalla työvoimapula, aivosolut eivät riitä työskentelyyn.

09.07 Tunteiden pakkanen ei ole hyväksi kenellekkään, aiheuttaa vain ihmissuhteiden jäätymistä.

10.07 Kahden pisteen välissä ajattelija vaakatasossa, lyhin matka ruuasta lannoitteeksi.

 

11.07. Tunnetko olevasi elämäsi kunkku...jonkun  roskat tarvitsee viedä ulos.🫅

11.07 mustikka metsässä isokin mies joutuu nöyrtymään pienen marjan edessä

Tilaisinko uuden auton                             Keitän makaronit kattilassa,                        jos varpaita paleltaa

ehkä pelkän renkaan,                                valmistan niistä salaatin,                               toisten lämpimät ajatukset

olisi helpompi potkia.                               Vesi hukuttaa ajatukset                                   eivät lämmitä

 

Ilo on turhuutta                                           yksinäisyys kalvaa sisintä                                 pieni tyttö penkillä

nauru sen olomuoto                                   kiertää ympäri kehoa                                          istuu kalpeana hymyillen

itku tuskin helpottaa                                 aukaisenko ulko-oven                                        ilta alkaa hämärtää

 

UUSI OSIO  HULLUSTI SANOTTUA!

Miksi “Hullusti sanottua” kuuluu ajattelijan maailmaan

Ajattelijan maailma ei ole pelkkää selkeyttä, järjestystä ja loogisia polkuja. Se on myös niitä hetkiä, jolloin jokin arkinen sanonta alkaa tuntua oudolta, kun sitä katsoo liian läheltä. “Hullusti sanottua” syntyy juuri tästä: kun jokin tuttu ilmaus alkaa käyttäytyä oudosti ja paljastaa, että sen sisällä on enemmän kuin nopea merkitys.

Ajattelija huomaa, että kieli ei ole vain väline — se on maisema. Ja joskus maisema on vino, epätarkka tai tahallaan hassu.

“Hullusti sanottua” on paikka, jossa:

  • sanonnat riisutaan automaattisesta merkityksestään

  • arkiset lauseet paljastavat sisäisen absurdiutensa

  • kieli alkaa kysyä itseltään, mitä se oikeastaan tarkoittaa

  • ajattelija saa luvan leikkiä, tutkia ja kääntää sanoja ympäri

Se on ajattelun sivupolku — ei se suora tie, jota pitkin yleensä kuljetaan, vaan se pieni mutka, jossa huomaa: “Hetkinen, tämä lause ei olekaan niin selvä kuin luulin.”

Ja juuri siksi se kuuluu ajattelijan maailmaan. Ajattelija ei pelkää sitä, että jokin on hullusti sanottua — hän tarttuu siihen ja katsoo, mitä hulluutta sen sisällä on.

Ei päätä eikä häntää – Hullusti sanottua

“Ei päätä eikä häntää.” Sanonta, joka väittää, että jokin asia on niin sekava, ettei sillä ole alkua eikä loppua. Mutta miksi juuri pää ja häntä? Miksi ei esimerkiksi jalkaa ja kättä? Tai etuosa ja takaosa? Onko tämä sanonta salaa eläinperäinen — viittaako se johonkin olentoon, joka on menettänyt molemmat ääripäänsä ja kulkee nyt pelkkänä rungon epäselvyytenä?

Herää kysymyksiä, tietenkin: Jos jollakin ei ole päätä, miten se ajattelee? Jos sillä ei ole häntää, miten se tasapainottaa itseään? Ja jos sillä ei ole kumpaakaan, miten se ylipäätään tietää, mihin suuntaan mennä?

Onko “ei päätä eikä häntää” siis kuvaus asiasta, joka on menettänyt suunnan? Vai kuvaus ihmisestä, joka yrittää selittää jotain, mutta sanat juoksevat karkuun ja jättävät puhujan seisomaan keskelle lauseiden sekamelskaa?

Voisiko olla, että asia kyllä omistaa pään ja hännän, mutta ne ovat vain väärissä paikoissa? Pää keskellä, häntä sivussa, ja siksi kokonaisuus näyttää oudolta. Ehkä se ei ole sekava — ehkä se on vain huonosti koottu.

Entä jos sanonta tarkoittaa, että asia on niin vapaa, ettei sitä voi rajata alkuun tai loppuun? Että se on kuin ajatus, joka alkaa keskeltä ja jatkuu mihin sattuu, eikä kukaan voi sanoa, missä se oikeasti päättyy. Silloin “ei päätä eikä häntää” olisi itse asiassa kuvaus luovuudesta, ei sekavuudesta.

Tai ehkä se on vain varoitus: Jos jokin ei omaa päätä eikä häntää, sitä ei kannata yrittää silittää.

                                        Mieli maassa!

Mieli maassa. Sanotaan kuin se olisi itsestään selvää, kuin mieli olisi jokin esine, joka vain putoaa taskusta ja jää sinne, tienpientareelle. Mutta miksi niin tietysti? Eihän kukaan näe mielensä putoavan. Useimmiten huomaa vasta, kun kulkee eteenpäin ja jokin tuntuu kevyemmältä — väärällä tavalla.

Herää siis kysymyksiä, eikä vähäisiä: Kuka pudotti? Milloin? Ja ennen kaikkea — huomasiko kukaan?

Jos mieli on maassa, onko se siellä yksin vai onko maassa jo ennestään muiden mieliä? Onko siellä ruuhkaa? Onko olemassa jonkinlainen löytötavaratoimisto, jossa voi kysyä: “Anteeksi, olisiko täällä minun mieleni? Se on vähän kulunut, mutta kyllä sen tunnistaa.”

Ja jos joku löytää sen — saako pitää? Vai pitääkö palauttaa? Ja jos palauttaa, kuuluuko siitä löytöpalkkio? Entä jos palautettu mieli ei tunnukaan omalta — voiko sen vaihtaa toiseen, parempikuntoiseen?

Sitten se tärkein: miksi se mieli ylipäätään meni maahan? Putosiko se vahingossa vai heitettiinkö se sinne tarkoituksella? Onko se maassa siksi, että se ei jaksanut enää pysyä mukana? Vai siksi, että se halusi hetken levätä, kun omistaja ei antanut rauhaa?

Kauanko se on ollut siellä? Jos ei muista, täytyy alkaa jäljittää omia tekojaan: milloin alkoi tehdä asioita, jotka eivät kuulosta omilta? Milloin alkoi puhua kuin joku toinen? Milloin huomasi, että ajatukset kulkevat ilman ohjausta — kuin mieletön, sanan kaikissa merkityksissä?