Sykki ja Sihran

huone oli täynnä värejä

Sihran oli tuonut ne mukanaan

kaukaa, toisesta maasta

mutta nyt värit eivät auttaneet

Sihran istui lattialla

kirja edessään

kirja, jonka sanat olivat vieraita

Sykki kuuli sen

ei sanoja

vaan pienen rytmin

joka sanoi

“mä en ymmärrä tätä vielä”

valo välähti

pehmeä

varma

Sykki oli siinä

Sihran vieressä

hiljaa

kuin ystävä joka ei kysy mitään

“mä kuulin sut”

Sykki sanoi

lyhyesti

varmasti

Sihran hymyili

ei siksi että Sykki osaisi kirjan

vaan siksi että hän ei ollut enää yksin