Oli päivä harmaa tai kirkas tarvitsemme ajatuksia joita voimme pohtia 

niiden hyvyyttä voi aina miettiä miten   kirjoittaakin noin  ja kehtaa,

ajattelija on juuri sitä varten piristää sinunkin päivääsi, Aina löytyy surkeampi kirjoittaja joka uskaltaa hämmentää muutakin kuin pohjaan palanutta puurokattilaa. 

Ajattelija Tekee sinut onnelliseksi. 

Jos yksikin myötähäpeän tunne on kasvoillasi ajattelija on onnistunut tehtävässään. 

Lemmestä luritan!

Lauluja sulle lurittelen lemmestä taivaan.

Sellainen raukka oon että luulen sen  auttavan kaikkeen vaivaan.

Kylmyyttä talven pakenen , lämpöä sun  luotas aika ajoin tuun ja hakenen.

 Mikään ei meitä estä ,jäätynyt laiturin kansi ei sitä kestä.

Siitä huolimatta lauluja rakkauven sävelten sulle huuliltain haastan , 

Tahtoisin sanoa niin paljon, Ottamatta kantaa saastuneeseen meidän rantaan.

Pystytkö kera mun tään sanojen taakan kantaa. Nautitko sanoista joita korvaas supatan.

Tiedän että liikaa hupatan, Kerralla kaikkea ett irti heti saa,

Kaikesta huulludestani huolimatta lemmestä sulle hupajan, Annan tulla oli järkeä tai ei,

kaikki vähäiset ajatukset tuuli vei.

Elämäni matka!

Elämässä nähdä voi monia kuvia,  monikaan tarjoa ei toivottua huvia,
Pyörittelen elämää, jatkan samaa rataa,aika ei kulu ei etene hissukseen mataa.

Tunnen hiusten harmauden päässä,
Samalla kun kylmyys näyttää maan olevan jäässä, Koko keho vaikeroi menetetyn lämmön tenhoa. Elämän talvi eessä.

Silmien näkö heikkenee, Lasit korjaa näköä leikkelee., antaen uuden suunnan tulevaisuudessa sen voimavaraksi suureksi  Itselle läheisille muunna.

Käsien kuhmut, ihoni rutut, pellolla harvenevat samaan gahtiin kutut. Ruoho ei maistu, Ateria ei tuoksu, niin monesta asiasta nyt kärsin, porkkanaa järsin.

Luustoni heikkenee, kulku ei maita tieni on nykyään niin kaita. Esteet polkuni täyttää, tovereiden puute yksinäiseltä alkää tulevaisuudessa näyttää.

Elämän veneeni kulku hiljenee, laineita tuskin laitoihin lyö. Ajan hammas matkaani syö. Aika lisää tuskin saan, aukaisen viimeisen kerran elämän haan.

Minä

Mikä olen minä. En yhtään mitään, tai ainakin siltä tuntuu. Luulen olevani jotain, luomakunnan kruunu.

Minä joka piiloudun kovan kuoreni taakse ettei kukaan näkisi että olen heikko. Saatan vilkuttaa sieltä, täällä minä olen, toivoen ettei kukaan näkisi.

Minä joka kuuntelen rautaista musaa korvia huumaavasti, toivoen salaa kunpa voisin käpertyä nurkkaani hempeiden rauhallisten sävelten tuudittessa rauhaisaan uneen.

Minä joka kävelen korskeasti toisten varmasti huomatessa "täältä tullaan" lanteet vienosti keinuen, etsien vain paikkaa vartalon lepuuttamiseksi kaikelta siltä jännitykseltä mitä esillä olo tuo.

Minä joka laulan kovaa ja korkealta onhan ääneni kuin taivaan linnulla, niin kaunis ja heleä.vain samalla täyttääkseni halun olla hiljaa kuunnella luonnon ääniä nauttia äänettömyydestä.

Minä joka istun yksin nurkassani mököttäen surkutellen kohtaloani. Olisi niin ihana olla toisten joukossa nauttien yhdessä olosta. Voisinko sittenkin ajaa eteenpäin

Kaupasa & kulkija

Äiti lähetti kauppaan maitoa ostamaan,
ajattelin oikaista läpi synkän metsän,
tossua toisen tossun eteen pistin.

Lehmät niityllä laiskasti talssivat eteenpäin,
utareiden täynnä maitoa hinkatessa kupeita,
näky rauhoitti kulkevan rauhattoman sielun.

Matka tovin kesti, vain oksat hidasti,
kulkuani kauppaan esti, aika pesti,
äidiltä sain, silti maidon hain.

Nähdessä lehmien nielun tunsin pelkoa,
siitä nyt ei ota selkoa kukaan,
mitä kulkija rauhaton ottanut mukaan.

Kaupasta 5 litran päälärin sain.
Tunsin itseni suureksi pojaksi vain.
Luottamus tehtävän sain,hoidin hienosti.

Lehmät tuijottivat suurilla silmillä kulkijaa,
Näyttihän olemukseni pussin sulkijaa kieroa.
Jätin lehmät taaksein, mulkoilemaan metsään.

Paluumatka kaupasta rattoisasti eteenpäin meni,
kannua ympäriinsä pyöritin, iloissani olin.
Kunnes eteeni tuli suuri oksa.

Eläinten katseet tunsin selässäni pitkään,
entiset pelot kauhut tulleet mitkään,
tarttuneet ääniin kielen saati mielen.

Maito pääläri tarttui oksaan läikyttäen maidon,
päälleni se suoraan hiuksiin kaatui,
hiukseni yht`äkkiä valkoiseksi muuttui

Matkani kulkijana onnellisesti eteenpäin taittui,
ketunleipiä polulta keräsin makealta maistui
näin hienosti matka rauhattomalla taittui.

Kotiin kun pääsin maitoa oli vähän,
tarina todellisen äidille kerroin oitis,
itkua väänsin asian oikeaksi käänsin.

Toiste kulkiessa lehmiä pelkää en,
hevosetkin ohitan kuin ei mitään
Jatkan kulkuani tovin, tekoni sovin.

Vilukissa