Sykki sai alkunsa hetkestä, joka ei ollut suuri eikä dramaattinen — vaan hiljainen. Hetkestä, jossa lapsi ei löytänyt sanoja tunteelleen. Pelko oli pieni mutta sitkeä, eikä se lähtenyt pois, vaikka aikuinen yritti selittää ja lohduttaa.

Silloin syntyi ajatus olennosta, joka ei neuvoisi eikä hoputtaisi. Olennosta, joka vain olisi siinä, kun tunne tuntuu liian isolta lapsen kannettavaksi. Ajatus kasvoi tarinaksi, ja tarina kasvoi hahmoksi, joka sai nimen Sykki.

Aluksi Sykki oli vain valon välähdys tarinassa — pieni, pyöreä muoto, joka ilmestyi lapsen viereen. Mutta jokaisessa tarinassa Sykki muuttui hieman: sen väri vaihteli tunteen mukaan, sen liike hidastui tai nopeutui, sen olemus mukautui lapsen rytmiin. Sykki ei ollut koskaan sama kahdesti, koska tunteetkaan eivät ole.

Ajan myötä Sykki sai oman maailman. Se ilmestyi myrsky-yönä, kun tuuli ulvoi ja pelko kasvoi varjojen mukana. Se ilmestyi koulun pihalla, kun yksinäisyys puristi rintaa. Se ilmestyi iltaisin, kun päivän tapahtumat jäivät pyörimään lapsen mieleen.

Sykki ei syntynyt yhdestä tarinasta, vaan monista pienistä hetkistä, joissa lapsi tarvitsi jonkun, joka olisi läsnä ilman vaatimuksia. Sen historia on lempeä ja hiljainen — kuin tunne, joka saa vihdoin tulla näkyväksi.

Sykki on tarina, joka jatkuu jokaisessa lapsessa, joka tarvitsee pienen valon tunteensa viereen.

n.