Raha

Elämän eväät

Kaapista tyhjästä hain,

Sadetta piisaa.

Vaatekaappi

Täyttyi kirpputoreilta,

Syy muuttaa.

Lompakon tyhjäkäynti,

Kulutuksen maniaa,

Joutsenet lähteellä.

Näen jänön syövän,

Porkkanan narskuissa suussa.

Kateus vaivaa.

Ostojen määrä,

Kassojen kukoistuksesta,

Hiljaisuudessa.

Äkäinen luomus,

Tuskien täyttämänä.

Vatsan kipua.

Kipu jatkokuva,

rahan turhaa menoa.

Sataa edellä.

Aika

ei tyhjää aikaa, kalenterit, päivät

näyttää kuuluvan ,onhan aikaa hymy suille.

Monopolin kiertoa, tyhjillä kaduilla oudoilla radoilla,

tällä ennen kuljin itseni turhasta, luulin, pois suljin.

Kysyn itseltäni miksi täällä asun olen, mikä tarkoitus kaikella tällä on?

Vastausta haen, tähdistä taivaan, lennosta joutsenten, muurahaisia ​​tarkkailen.

Valkohattarista pilvistä, meren kumusta, saamatta vastausta.

Ehkä näköni heikentynyt, kuuloni poistunut, pääni kuuluu turhuus.

Tyhjä aikahat kysymykset, ilman turha, 

puhumattomilta luontokappaleilta. Turhauttaa olemista, 

toisten ajattelemattomuus, omista tarpeistaan, 

löytää yhteyttä itseensä.

Osaisinko auttaa, kertoa lääkkeen, tukien turhautumisen määrää.

Onko kellään tyhjää aikaa, esittääkö kukaan turhia kysymys,

Suunsa aukaisee miksei saisi.. Ajatuksia ajatusten päälle, 

joutavaa mietiskelyä ilman ongelmia, Kannon nokassakin vaikeampaa

 turhan ajan lähteillä,

Odottavan saa, odottaessaan joutaviaa. Löytäen kaiken tuulesta,

väliltä taivaan sinen maan ruskon.. Tähän lujasti uskon.

.

Kirja

Kirjaa luin yksiin.

Täydellinen hiljaisuus.

Mieleni täyttää.

Sivut valkeat,

Hakee ajatuksia.

Jäljelle jääneet.

Onnen aatokset.

Saisinko sivuilta sen?

Enpä ehtinytkään.

Unohdin kaiken,

Jätin kirjan taakse.

Palaan eiliseen.

Taas uutta etsintäkuulutusta.

Pinoni kasvaa turhaan.

Menneiden kaipuu.

Palanko vanhaan

Entiset muistivat mieleeni..

Kaivossa vetäytyi..

.

Viini

Viini makealta maistaa, Sen tuoman ilon jo kaukaa haistaa.

Polvet notkistaa, mielen suoristaa, viinin voima sen aikaa saa.

Otan lisää, kiitän taivaan isää, juomasta jalosta, Tunteen palosta,

sisälläni sytyttää, rakkaudesta suuresta, helmiäisen juoman juuresta.

Mikään ei voi poistaa, ajatusta toistaa, otan lisää kiitän taivaan isää, juomasta jalosta.

Pullon punaista juomaa sain. Sen mestarilta itsellään hain.

siinä marjat makeat, viereet sakeat, Makua marjojen voimistaa.

Kaada vielä tähän, lasiin mahtuu vähän, Piripintaan pullot täynnä juomaa, 

annan kaverille, muistan kuomaa. milloin pää kipeänä itkin, ajattelin turtana.

Kaada vielä tähän, lasiin mahtuu vähän.

Mieli teki lisää, valkoista naapurilta ostin, ylimääräistä tarjosi mulle.

Päätin näi monopolille kostin, kalliita hanki en, Ruuan kanssa tämän vieraat joi.

Mulle jäänyt ei mitään vaikka hauen toin. Aatoksissa päätin joskus ilman jäädä voi,

 silloin ei kyllä ​​juomalaulut soi. Pääni ehj tuntui, kipu poissa, silloin päätin,

 joskus ilman jäädä voi, ei kyllä ​​juomalaulut soi.

Nyt kyllä ​​viinit riittää, emäntä jo siitä kiittää, mene vihdoin tähtiin,

ajattelija kaupassa nähtiin. Kolmea tähteä kannoin, varoin kaikkia,

vain itselle annoin luvan tähtiin, Seuraukset kyllä ​​nähtiin,

 Kurkistellut en tähtiin , makoisia unia vain nähtiin.

Emäntä pullon viemäriin laski, Tilalla vain salmiakki aski. Sen jälkeen 

kurkistellut tähtiin, makoisia unia vain nähtiin.

.

Metsä

I

Luonnossa herää, mieleen muistoja monia kerää.

Hiljaisuudella, voimaa itseesi annat, kaiken huolen jota kannat,

pois turhana annat.

Ottaisitko askeleen toisen, vielä, vielä harppauksen saman moisen.

Metsää riittää, aika vielä kiittää, tunteesta jonka saimme,

kaikesta ilosta jota sieltä haimme. 

Kuljen usein mietteissä ilon, surun, kaikkien tunteiden purun,

Kivelle istun, mietin tulevaa, en luulla saa, ajan loppuvan,

huomisen muuttuvan, jatkan aatosta, turhaa paatosta, 

Tuulen kuiskeen kuulen, seuraa onni luulen, 

Voisiko puita halata, niiltä tunteet salata.

Tuuli tunteeni latvoihin nosti, tätä hain, takaisin moninkertaisesti sain.

Vielä tänne palaan, mielessäni kaikkia teitä halaan, 

oli peura tai puu, rusakon suu joka porkkanaa järsii.

Rakkauteni teille näytän, aikani vapaan täällä käytän.

Ilo

Iloa täysi sammiollinen, Maltaita pohjan peitoksi.

Kukkaro keveänä astella, huolta huomisesta turhaa kantaa.

Päivän taakkoja  ikeeksi noukkia, ympäri maita ja mantuja koukkia.

Jokainen aika omansa antaa, iloja sammiollisen meremme rantaan.

Maltaita kukaan ei huomaa, 

ellet itse niitä käske tuomaan , ilon hetkillä juomaan.

Ostanko kaupasta iloa purnukan, Kannanko selkävääränä,

vain hukatakseni kaiken, antaakseni toisille, niille loisille,

käsitys kyvyn hukanneille, omilla teille aina kulkeneille.

Löytäneekö koskaan iloa, valoa suurta, sitä pientä juurta,

voikukan alla kasvanutta, kaikille tarjolla ollutta, 

Mahdollisuuksien rajois`, niin monissa ilomme pajois` .

Luojamme jakaa iloa, runsaasti, älä suhtaudu siihen tursaasti.

Kanna saamasi ilo, suorin selin, 

siitähän on jo aikaa kun aloitit tämän pelin.

Kaiken voimme tuhlata turhuuteen, saamatta mitään,

jättämättä jälkeemme askeleet rannalla.

Hanki iloa ,älä varastoi, sen syö ajan hammas ja koi.

n.

Makuja

Aknea kasvoissa, rupea huulessa, kurjuuden vaihtelua hiusten lähdössä,

Ympyrää elämässä kiertokulkua juoksupyörässä, soikeitten vaiheiden ohjaimissa.

Ilon ja surun taistelua, huulten välissä, silmien katsoessa väliin alas,

koskaan näkemättä ylös, taivaan sineä.

Siniset arvet tuskan tummat värit jää varjoon,

 puhtaa valkean kirkkaan keltaisen kirjoon, pyykkiin pestävään.

Pöydän annit värejä loistaa, säveltä ilon toistaa.

Täyttäen mielen, kantaen makuja kielen , hyvän olon keskukseen.

Kehomme alttari kaikkea kestää monet surut estää, 

sormien päillä kuumilla tai jäillä saa otteen näillä hyvillä säillä.

Voima

Auringon säteet vasten kasvoja, 

polttaa partani tynkää, hiostaen kasvoja.

Muuttaen surun iloksi, kantaen ruokaa kaappeihin.

Mikään ei muutu, toisiimme emme suutu,

 onhan aurinko elämää,  Antaen tulevaa voimaa.

Elämän poltteet, kuluttaa maata jalkojemme alla.

Mikään ei muuta tähtien sumaa, korkealle vuorelle.

Dialogia käyvät voimasta tilasta omasta., toinen antaa

periksi, pakon edessä. toisen hidastaessa vain tahtiaa,

kunnioittaen omia lakejaan.

Järkevyyden rajat kauas kirkkauteen lentää, 

Voimaa hakeakseen tunnustaakseen omat rajansa.

Emme ole yhtään mitään, päämme puskissa pidämme, 

peläten voimiemme rajoja , eksotiikkaa hakien.

Tavoitellen kuuta taivaalta, säteitä kiinni ottaen.

Ikä

Punaa poskille kerään, 

viimein  unestani kun herään, 

Aika ottaa omansa, kurttunsa kasvoille,

vatsanympärys rasvoille

Mikään ei ole kuin ennen, aika muuttaa,

puna häviää, entistä ei ole.

Ottaisin silti entisajan, vetäen rajan,

nuoruus aikaan, sen teinivuosien tuomaan taikaan.

Mikään ei ole kuin ennen, aika kuluu,

Entistä en saa, hävinnyt mielestä se nuoruuden maa.

Jaloissa väri vaihtuu, 

kuvitelmat nopeudesta haihtuu.

Mikään ei ole kuin ennen, aika lentää, 

Jalkojen tilalle siivet jotka kiitää, Muistoni kauas liitää.

Hulluutta miettiä entisiä aikoja, Toisaalta kuka olisi terve.

Mielen sairautta, voisi ohittaa,

Mikään ei ole kuin ennen, aika siirtää,

Muistikuvani paperin syrjään piirtää, tuoden esiin turhautumista.

Käsien vapina, turha niin turha rapina,

moneen kertaan kaikkea nostaa, 

Mikään ei ole kuin ennen, aika odottaa, 

vielä ne jotain aikaan saa, ravintoa antaa, jotain iloa.

Turhuutta, turhuutta, ennen oli paljon turhuutta.

Mielikin huijaa aivojen voimaa.

Mikään ei ole kuin ennen, aika nostaa.

Vanhoja turha ylös saada, mielen metsän vain kaataa.

Kehon rapistuminen lisää surua,

pysty en siihen mitä ennen oli.

Mikään ei ole kuin ennen, aika nauraa.

Nostaa päätä ,venyttää kaulaa, olenhan tässä ja nyt.

Soratie

Kuljeskelen sorateitä kädet taskussa, 

kivien jalkoja pistellen.

Terävyys mielen sopukoissa,

herättää vastentahtoista mielihyvää.

Askeleet ei koskaan totu,

ääneen narisevaan, pistelyyn outoon.

Malta en suojella jalkoja, 

mieltä tummumasta liikaa.

Kenkien puute jaloissa, 

ei koskaan korvaa tunteen mielekkyyttä.,

aistien yliherkkyyttä, tauotonta mielihyvää,

ajankulumisesta,olemassaolon keveydestä.

Tanssista sorateillä.

Nurin

Meinasin taas mennä nurin — ihan omalla erikoisalallani.

Olin jo puoliksi ilmassa, kun hoksasin,

ettei ajattelija lennä, vaikka kuinka räpyttelee.

Ei oo siipii, on vaan liikaa ideoita ja huono tasapaino.Ajatus kaatumisesta alkoi riipiä,

joten tein vastarintaa kuin märkä pyyhe tuulessa.Sitten sänky päätti luovuttaa.

Tipuin kuin huonosti suunniteltu lentokone,

löin pääni ja totesin, että kalloni on edelleen tehdastakuun piirissä.Nousin, ravistelin unet pois ja mietin,

että jos tää oli unta, niin haluan reklamoida.

Kun palasin uneen, sänky oli jo varautunut.

Se oli laittanut turvavyön valmiiksi ja ilmoitti,

että lennot ovat tänään täynnä, mutta kaatumisia löytyy aina.Minä nyökkäsin, koska unissa voi nyökätä ilman syytä.Lattia vilkutti varoitusvalojaan,

seinä yritti myydä minulle vakuutusta,

ja katto kysyi, haluanko tällä kertaa pudota tyylikkäästi.Sanoin, että en — mutta voin yrittää.Sitten koko huone kallistui kuin se olisi kyllästynyt minuun,

ja minä aloin taas räpytellä,

koska se on ainoa lentotekniikka jonka osaan

Katse

Silmien liike kuljettaa katsetta ympäri huonetta, ja valo siirtyy pöydän yli kuin muisto. Huomaamatta ei jää pienetkään asiat — kissan jäljet, kärpäsen lento, kellon tikitys joka pitää huoneen hereillä.

Katse on tarkka, joku suoristaa selkänsä sen alla, toinen rauhoittuu, kolmas pelästyy, koska katse näkee liikaa.

Katse kantaa vuosien painoa,

mutta antaa silti rauhaa niille,

jotka eivät pelkää tulla nähdyiksi.

Vadelmapuska

Vadelmapuskia pitkin käsin tongin,
satonsa korret painuen antaa.
Piikkien raapaisut iholla tuntuu.
Ämpärin etsiessä täyttymis pistettään.

Marjojen puna käsille värinsä siirtää,
kuin tahtoisi muuttaa ihmisen pintaa
värjäten uuteen. Pohjan peittyessä
hiljalleen, reunat lähestyvät marja
marjalta uuteen elämään.

Sanko täyttyy suurista marjoista,
luoden onnen tunteen nähdystä vaivasta,
päivän lämmetessä hikikarpalot peittää kasvon,

antaen onnen tunteen minä tein sen kuitenkin.