Ajatusten virtaa
Tästä matkamme alkaa. Pohdintoja miettehiä ajattelijalle muka tärkehistä asioista
ei mittää tärkiää mutta jotakin muuta kuin sitä päivittäistä normi kjutustelua säistä ja sairauksista näin vanhalla iällä.
Huh, huh. Mirtähän tästäkin tulee
Nostetaan kissa pöydälle
Ussein mietin miksi katti rukka pittää nostaa pöyälle kun ei kukkaa kuitenkaan tykkää siitä katin touhuista pöyällä. Sellanen rutale kuin meiän Rutkale on mahoton kolli pyörähtelis siinä pöyällä varsinkin sillo kun muori leipoa rötkäyttäis pikkupullia, siihe sitte Rutkale tulis pyörimään taikinan viereen, arkatkaapa pirruuttanne monta karvaa siihen jäis, ois aika viston näkönen kollin turkki, ei naapurin nartut tykkäis tai sitten liikaakin, nytkin jo veka ja Laina . ( se on vekan äitee joka asuu vieressä hiuka kauempana, ei rahaasioita, pieni eläkekin on), puhuvat ruokkomaksuista meiän kollin takia. Tai niinku kerran oltiin naapurin impillä kyläsä ja impi leipo pullaa ja välilä Repan impin kollin kellukkeita siinä pyöritteli ja tokas mitä se meiän Repa tahtoo. Arvaatteko juotiinko lämpimäis sumpit. Päätettiin juua kotona. Siis miksi se katti pitäs nostaaa pöylle, eihän siitä oo kuin vahinkoa, raapii pöyän pinnan ja roisin näköstä siinä retkottamassa selällään tassut ylhäällä. Aatelkaa ajattelijaa pöyälle selälleen kalsareissa retkottamassa, tai älkää ajatelkokaan. Eettisiä kysymyksiä siitä nousee, myös jos katin nostaa tasolle, Minkä rotune, ettei vaan tulis sorsittua jotain toise kustannuksella harrastettua minkäänlaista rasismia. Minkä kokonen ois niinko sopiva kisu pöyällä, pitäskö siellä olla nuori katti vai vanha. Oisko katin hyvä olla uros vai naaras, miten jos se onkin kuohittu. Ollaanko käytetty ulkona enne ettei tuu tortut pöydälle, onko tassut puhtaan. Sekasin tässä menee kun rupee miettimään näitä eettisiä ja muita kymysyksiä. En oikein ossaa aatella miksi se kissan retku pitäs nostaa lattalle (slangi sana. Ripa oli käyny reissulla jossain ja kuullu tuollaisen nime, tuntuu hienommalta laittaa tähän.) Olisin vahvasti sitä mieltä että jätetään katti nostamatta pöyälle, tiiän vekan opettaneen oman rouskun latkimaan tuolilla kahella tassulla seisten latkien kermaa, mutta se onkin veka. Pietään katti lattialla ja jos hiiret hyppii pöydällä niin nostellaan sitten, mutta se onkin oma juttunsa.
Ystävä helteellä
Hikevä niskaan valua antaa. Helpottaa oloa, meitä kuumuuden
kärvistämiä poloja.
Ystävä kaikkensa tekee helpottaaksen sun oloa, juomaa kantaa,
vähempi halauksia antaa, Nyt on viileä ystävä hyvä, näin
helteellä, turhaa ei hikoa, kaivele sun vikoja, tunteet pitää
viileenä,. Se on tosi ystävä.
Elämäni matka
Elämässä nähdä voi monia kuvia, monikaan tarjoa ei toivottua huvia,
Pyörittelen elämää, jatkan samaa rataa,aika ei kulu ei etene hissukseen mataa.
Tunnen hiusten harmauden päässä,
Samalla kun kylmyys näyttää maan olevan jäässä, Koko keho vaikeroi menetetyn lämmön tenhoa. Elämän talvi eessä.
Silmien näkö heikkenee, Lasit korjaa näköä leikkelee., antaen uuden suunnan tulevaisuudessa sen voimavaraksi suureksi Itselle läheisille muunna.
Käsien kuhmut, ihoni rutut, pellolla harvenevat samaan gahtiin kutut. Ruoho ei maistu, Ateria ei tuoksu, niin monesta asiasta nyt kärsin, porkkanaa järsin.
Luustoni heikkenee, kulku ei maita tieni on nykyään niin kaita. Esteet polkuni täyttää, tovereiden puute yksinäiseltä alkää tulevaisuudessa näyttää.
Elämän veneeni kulku hiljenee, laineita tuskin laitoihin lyö. Ajan hammas matkaani syö. Aika lisää tuskin saan, aukaisen viimeisen kerran elämän haan.
OSA 1 VUOTAVA VENE
ENSIMMÄINEN OSA INHIMILLISISTÄ ASIOISTA JOITA AJATTELIJAN PÄÄNUPISSA SEILAA VUOTAVAN VENEEN PERÄSIMESSÄ
Kolmatta kertaa kaadun,
Polveen hiukan sattuu,
itsetuntoon suurin kolhu.
Puhuin palturia taas,
Sain uskomaan, kaiken
Onneksi puhuin itselleni.
Äkäinen mies ärjyy
Äkäinen nainen kiljuu
Yhdessä ovat hiljaisia
Mies tuntee alenmuutta
Usein siinä oikeassa
Rakkaus antaa periksi.
Rakkaus "isään" vahvistaa
Antaa uutta voimaa
kumpa muistaisimme sen
Terveys meille tärkeä,
pilaamisessa ei järkeä,
on vain helppoa
Aamu-uinnilla meressä
Sen tunsin iholla,
Suolan tuoksu ilmassa
Ylitalon kustu
"
Onnellisuus on metsän puussa,
jokainen voi tuntea omassa suussa,
maun onnen ja ilon, niin moninaisen kilon.
Raha ei tuo onnea, helpottaa elämää, aukaise
ei jokaista veräjää, Monta reittiä sulkee, jos
silmät lapuilla kulkee,
Rakkautta on turha etsiä näe ei kuin
kelottuneita metsiä, pääpilvissä korkealla
kulkee, näin rakkauden itseltään turhaa sulkee
Fransuo Fläpipasco
Taivasta katson, näen mustan aukon.
Meidät kaikki imee, tiukassa otteessa.
Kosteessa säässä, kastellen hiukset,
nostaen Jupiterin paikkaa korkealle ajatusten tasoa.
Ajatusten uoma, johtaa kuivatusten suolle.
Virtojen lähteelle, ruostuneiden vesien
taakse, tähtien luo, jotka liikkuvat
varjojen tahtiin, luottaen meidän
loputtomaan kykyyn ja mahtiin.
Olemme pieniä tekijöitä, rakentajia,
suuressa keossa, toisten vilpeltäjien joukossa, taakkoja ylivoimaisia kantaen.
Kaikkemme toisille antaen,
Itseämme uhraten.
Ottaisitko vastaa, kaiken sen voiman ja
loiston, toiston jota kiitoksena voisit saada.
Muita se tuskin ei kaada,
Iloa voisi antaa, teotkin pienet,
Onnea kunhan toisille vienet.
Taivasta mietin ajatuksia suuria,
kaivelen sisältäni pieniä juuria,
voimaa lannoitetta runsasta taivaalta saan.
Sitä muillekin jaan, tuulien kautta, valkoinen lautta, sitä kaikille jakaa, suruissaan
kulkiessaan tasapainon takaa.
Ajattelija
Taivasta katson, näen mustan aukon.
Meidät kaikki imee, tiukassa otteessa.
Kosteessa säässä, kastellen hiukset,
nostaen Jupiterin paikkaa korkealle ajatusten tasoa.
Ajatusten uoma, johtaa kuivatusten suolle.
Virtojen lähteelle, ruostuneiden vesien
taakse, tähtien luo, jotka liikkuvat
varjojen tahtiin, luottaen meidän
loputtomaan kykyyn ja mahtiin.
Olemme pieniä tekijöitä, rakentajia,
suuressa keossa, toisten vilpeltäjien joukossa, taakkoja ylivoimaisia kantaen.
Kaikkemme toisille antaen,
Itseämme uhraten.
Ottaisitko vastaa, kaiken sen voiman ja
loiston, toiston jota kiitoksena voisit saada.
Muita se tuskin ei kaada,
Iloa voisi antaa, teotkin pienet,
Onnea kunhan toisille vienet.
Taivasta mietin ajatuksia suuria,
kaivelen sisältäni pieniä juuria,
voimaa lannoitetta runsasta taivaalta saan.
Sitä muillekin jaan, tuulien kautta, valkoinen lautta, sitä kaikille jakaa, suruissaan
kulkiessaan tasapainon takaa.
Ylitalon Kustu
Elämässä nähdä voi monia kuvia,
monikaan tarjoa ei toivottua huvia,
Pyörittelen elämää, jatkan samaa rataa,
aika ei kulu ei etene hissukseen mataa.
Tunnen hiusten harmauden päässä,
Samalla kun kylmyys näyttää maan olevan jäässä, Koko keho vaikeroi menetetyn lämmön tenhoa. Elämän talvi eessä.
Silmien näkö heikkenee, Lasit korjaa näköä leikkelee., antaen uuden suunnan tulevaisuudessa sen voimavaraksi suureksi
Itselle läheisille muunna.
Käsien kuhmut, ihoni rutut, pellolla harvenevat samaan gahtiin kutut. Ruoho ei maistu, Ateria ei tuoksu, niin monesta asiasta nyt kärsin, porkkanaa järsin.
Luustoni heikkenee, kulku ei maita tieni on nykyään niin kaita. Esteet polkuni täyttää, tovereiden puute yksinäiseltä alkää tulevaisuudessa näyttää.
Elämän veneeni kulku hiljenee, laineita tuskin laitoihin lyö. Ajan hammas matkaani syö. Aika lisää tuskin saan, aukaisen viimeisen kerran elämän haan.
Fransuo Fläpipasco
"
Kovin lyhyt on matka ihmisen,
aikansa kulkee, ihmisen toisen piiristänsä helpolla sulkee.
Muuria rakentaa, portteja niukkaan,
välitä toisesta ei hiukkaan
Taival ei helppo, piiriss maan,
Monesti siitä iloa tuskin saa
Elämme hetken, sitten toisille kaiken jää
Sekö tarkoitus kulkemisen jalon,
Elää hetki, rakentaa kenties talon, pihamaalle
omalle, lippu salon.
Autuaana istua katsella taloa, siemailla kahvia, ennenaikaista vanhenemista varoa.
Naapuri osti uuden auton, meidän mielestä mauton.
Uusi pitää saada, pikku velka pudjettia kaada. Ehkä isompi,
uudempi, elämän tarkoitus rahakkaalta näyttää, paljon käyttää, pankista lisää, takuuseen pyydetään isää.
Syödä mässytetään , piirasta, pihvii kalaa, hörpyn pullosta painikkeeksi otamme salaa.
Uutena vuotena toiset valaa tinaa, toivoo unelmien täyttyvän, kohti parempaa huomista, ei tulevina viikkoina ainakaan
lumen luomista.
Maan piirillä kulkiessa, hyviä asioita uotamme,
Ystäviin, perheeseen luotamme.
Iänkarttuessa istutaan rauhassa, hampaat pois, liemi enää kaupassa.
Aika kulutta omaa piiriä, enää ole Siiriä, ei salossa liehu isännän viiriä.
Hetken vielä kuljemme maan piiriä. Katsomme eteen, niin tyyneen hiljaiseen veteen.
"
Ajattelija